Norjan vuoriston laaksoissa ja notkelmissa on lukematon määrä lampia ja puroja, joiden vakioasukkaita ovat alavammilla mailla taimen ja ylempänä karummilla alueilla rautu.

Teksti ja kuvat: Jaakko Holma

Kalakannat ovat säilyneet monin paikoin luonnonvaraisina ja melko runsainakin, sillä norjalaiset ovat perinteisesti keskittyneet enemmän lohen- ja turskanpyyntiin, ja jättäneet tammukat ja pikkunieriät vähemmälle huomiolle.

Pohjois-Norjassa raudun pilkintäkauden voi aloittaa jo kohta kaamoksen väistyttyä helmikuussa, mutta toden teolla kausi käynnistyy vasta maaliskuun loppupuolella, jolloin lumi sulaa alavilla mailla sijaitsevien järvien jäiltä. Valon tunkeutuessa jään alle raudut käyvät rauhattomiksi, parveutuvat ja alkavat kierrellä nälkäisinä rantojen ja matalikoiden liepeillä.

Ylempänä vuorilla voi pilkkiä rautua vielä jopa kesäkuun alussa. Syöntiaktiivisuus vaihtelee ja olen huomannut aurinkoisen iltapäivän olevan otollista aikaa. Samoin se hetki illasta, jolloin luoteinen taivaanranta värittyy raudunpunaiseksi auringon painuessa mailleen, on antanut hyviä saaliita. Iltasyönti kestää tavallisesti siihen asti, kunnes iltaruskon viimeinen punerrus tummuu yönsiniseksi.

Rauturetki Storvatnalle

Tromssassa työskentelevät suomalaismiehet Mikko Takarautio ja Markus Körkkö suuntasivat kulkunsa eräänä huhtikuisena viikonloppuna Tromssan länsipuolella, avomeren tuntumassa sijaitsevalle Kvalöyan saarelle. He ajoivat mutkaista vuoristotietä kauas Tromvikin kylään, joka sijaitsee Kvalöyan luoteiskulmalla.

Kylästä sai kalastuslupia läheiselle Storvatn-järvelle hintaan 50 kruunua/vrk. Kylästä pääsi Storvatnan luusuaan patikoimalla Storelva-joen rantoja pitkin parin kilometrin mittaisen loivasti kohoavan pusikkoisen suoalueen halki.

Storvatn

Tromvikin Storvatn on kahden kilometrin pituinen kapea järvi, jonka soiset ja louhikkoiset rannat kaartuvat hieman etäämpänä rannasta pystyjyrkiksi vuorenseinämiksi. Koivupusikot loppuvat jonnekin 200 metrin korkeuskäyrälle, josta ylöspäin harmailla seinämillä riippuu harvakseltaan vain vaivaisia varpuja.

Miesten saapuessa järvelle sateli räntää ja puuskainen tuuli tukisteli tunturikoivikkoa. Riekko rähähti nauramaan pusikossa. Kevät oli edistynyt ja järven rantajäät olivat alkaneet sulaa. Rannalla lojui kasa lautoja, joista Mikko ja Make rakensivat sillan sulan yli jäälle. He tekivät märälle jäälle laudoista alustan ja pystyttivät teltan siihen päälle.

Ilta oli hämärtynyt jo melkein pimeäksi, kun he aloittivat kalastuksen. Myöhäisilta ei antanut ensimmäistäkään tärppiä. Miehet vetäytyivät yöpuulle teltan suojiin. Puuskainen tuuli ravisteli ja kahisutti telttaa pitkin yötä, joten nukkuminen ei oikein onnistunut.

Sumuisen aamun raudut

Viimeiset unenrippeet karisivat silmistä jo viiden nurkilla. Lauantai aamu valkeni sumuisena, vetisenä ja kova tuuli ei ottanut laantuakseen. Kaverukset nousivat ja kairasivat avantoja rannan läheisyyteen ja keskemmälle. Kävi ilmi, että rantoja kiersi muutaman kymmenen metrin levyinen matala vyöhyke, jonka ulkopuolella pohja syveni jyrkännemäisesti vajoten järven keskikohdalla 50 metrin syvyyteen.

Matalammat rantavedet soveltuivat hyvin näköpilkintään. Hieman hämärästä säästä huolimatta kalat erottuivat jopa viiden metrin syvyydestä. Aikaisina aamun tunteina raudut maleksivat raukeina ympäriinsä kajoamatta koukuissa rimpuileviin syötteihin.

Aamupäivällä uteliaisuus kuitenkin voitti ja ensimmäinen punavatsa maistoi varovasti kärpäsentoukkaa. Kohta ensimmäinen saalisrautu sai jäälle seurakseen toisen ja kolmannenkin. Harventunut parvi jatkoi kulkuaan kadoten pilkkiavannoista näkyvältä alueelta. Hetken kuluttua kalat ilmestyivät jälleen ja kaverukset pääsivät uudestaan harventamaan parvea.

Ottava rautulätkä oli norjalainen Isflå, jossa kuparinvärisellä pohjalla oli punakeltainen kuvio. Tunnin kestäneen verkkaisen syönnin kuluessa jäälle nousi seitsemän muutaman sadan gramman painoista rautua. Sitten syönti hiljeni, mutta tuuli ja räntäsade eivät loppuneet.

Välillä vuorilta kantautui vyöryvien lumimassojen kohina ja silloin tällöin putoilevien kivenlohkareiden rysähtely niiden törmätessä kallioihin. Merikotka kävi leijailemassa Storvatnan yllä jatkaen matkaansa muualle haaskan toivossa.

Soppakala

Make ja Mikko ryhtyivät ruuanlaittoon, mutta jättivät pilkit varalta pyyntiin. Sopan syönti jäi kesken Mikon hyökätessä pilkkivapansa perään, joka lähti yhtäkkiä kiitämään avantoa kohti. Kilpajuoksu päättyi onnellisesti ja Mikko tunsi kädessään riuskaotteisen kalan terävät liikkeet. Jo kolmena keväänä hän oli kierrellyt Tromssan rautujärvillä ja tähän mennessä hän oli vain kuullut juttuja niistä isommista kannibaalirauduista. Ehkäpä Mikko oli jo mielessään tarjoamassa tyttöystävälleen muhkeaa rautuateriaa, kun avannosta sujahtikin jäälle puolen metrin meritaimen.

Tyytyväisenä Storvatnan kalastuksen antiin miekkoset lähtivät rakentelemaan siltaa jo hieman leventyneen sulan yli kantavalle maalle. Siitä sitten suon poikki takaisin autolle ja Tromssaan vaatteita kuivattelemaan.

(Urheilukalastus 7/2004)